Suosittelen jokaiselle ilmastosta ja energiasta kiinnostuneille tilastoja. Tilastoista oppii hyvin paljon, ja joskus tärkein oppi liittyy siihen, mitä ne eivät suoraan kerro. Luvut eivät saa valehdella, mutta joskus kiusalliset totuudet jätetään sanomatta, ja tuodaan esiin muita lukuja. Tilastoja pitää siis opetella lukemaan.

Yksi asia, mitä tilastot eivät useinkaan suoraan kerro, on tuulen ja auringon osuus kulutetusta kokonaisenergiasta. Ne luetaan normaalisti uusiutuvien kokonaisuuteen, jossa ovat mukana vesivoima ja puuenergia. Nämä jälkimmäiset tekevät usein sen varsinaisen työn, auringon ja tuulen hoitaessa uusiutuvien imagotyötä. Ilman biomassan ja veden osuutta ei käytännössä ole järkeä puhua uusiutuvasta energiasta. Globaalisti tuulen ja auringon osuus on edelleen alle kaksi prosenttia, ja EU:ssakin vain 2,5 %, huolimatta niistä monista sadoista miljardeista, joita näihin energiamuotoihin on panostettu.

Suomen neuvottelijat eivät ehkä olleet kovin hyvin valmistautuneet vaativaan tehtäväänsä. Huolimatta elpymispaketin poikkeuksellisesta koosta ja erikoisista järjestelyistä näyttää siltä, ettei Suomessa ollut tehty kunnollista taloudellista selvitystä ja strategista analyysia ennen kokousta. Päätöksenteon taustalla olivat komission ylimalkaiset ja sittemmin kyseenalaistetutkin väitteet paketin taloudellisista ja juridisista tavoitteista ja seuraamuksista. Ne esitettiin myös suomalaiselle yleisölle paketin perusteluina.

Kotimaiset asiantuntijat ovat viime kuukausina esittäneet virallisista väitteistä merkittävästi eroavia arvioita elpymispaketin taloudellisista ja juridisista seuraamuksista Suomelle. Hallitus ei ole näitä arvioita juuri kommentoinut vaan näyttää olevan sitoutunut EU-komission näkemyksiin.

Saksalainen perustuslakijuristi Benedikt Riedl on julkaissut kiinnostavan analyysin Perustuslaki (Verfassung)-blogissaan: Hän arvioi, ettei tuomioistuin tule hyväksymään kaikkia valittajien argumentteja, mutta saattaa yhtyä joihinkin niistä. Tässä tapauksessa se olisi sopusoinnussa tuomioistuimen aikaisempien päätösten kanssa.

Kanteen tehnyt Lucke ei ole kuka tahansa populistipoliitikko. Hän on entinen meppi ja makrotaloustieteen professori Hampurin yliopistosta. Yksi seikka, josta Lucke kumppaneineen valitti, koski EU:n perussopimuksen artiklaa 122. Matti Vanhanen ja Tytti Tuppurainen ovat meillä Suomessa useaan otteeseen vedonneet, että juuri tämä artikla antaisi oikeuden rikkoa artiklan 125 no bailout -sääntöä.

Perjantaina koettiin yllätys, kun Saksan perustuslakituomioistuin kielsi presidentti Frank-Walter Steinmeieria allekirjoittamasta liittopäivien enemmistön hyväksymää elvytysrahastoa koskevaa ratifioimislakia. Kiellon taustalla oli euroskeptisen puolueen jäsenen tekemä valitus, jonka mukaan rahasto rikkoo EU.n perussopimusta.

Yleisesti oletetaan, että valitus on pian käsitelty, ja ratifiointi voidaan saattaa loppuun. Mutta mitä vaikutusta sillä voi olla? Viikonlopun aikana olen lueskellut eri analyyseja tilanteesta. Vaikuttaa siltä, ettei kyseessä ole ihan harmiton läpihuutojuttu ainakaan niille, jotka haaveilivat yhteisvelkaan perustuvasta rahastosta pysyvää mekanismia.

Laura Stjernvallin askel oli ripeä. Oli alkamassa kokous Finanssivalvonnassa, jonka johtokuntaan hänet oli alkuvuodesta valittu. Kevät oli parhaimmillaan ja matalien korkokenkien kopina täytti kevätaamuisen Kruununhaan säteilevät kadut. Laura pysähtyi Säätytalon kulmalle katselemaan leikkikentällä leikkiviä lapsia.

Viime vuodet olivat olleet suomalaisille, ja koko maailmalle, rankkoja mutta uuden alun siemen oli jo taimella. Suomen talouden ennustettiin kasvavan 2025 yli kuusi prosenttia, mikä tuli edellisvuoden yli viiden prosentin kasvun päälle. Kasvu oli erittäin tervetullut Suomen talouden romahdettua globaalin talouskriisin ajamana yli 20 prosenttia vuosina 2021 – 2023. Lauran mieleen muistui kevään 2021 optimismi.

Eduskunnalla on aito valinnanvara hylätä tai hyväksyä nk. elpymispaketin ja EU:n pitkän aikavälin budjetin kytkentää. Kytkennällä kierretään useita perussopimuksen artikloja ja luodaan käytännössä budjettiunionin alku. Toisin kuin usein annetaan ymmärtää, hylkäämisen kielteiset seuraamukset ovat asian tärkeydestä huolimatta todennäköisesti rajalliset.

Hylkääminen voisi itse asiassa olla sekä Suomelle että EU:lle eduksi vähänkin pidemmällä aikavälillä. Unioni säilyisi ennakoitavana, luotettavana ja legitiimina perussopimuksen kunnioittamisen myötä. Hyväksynnällä taas kyllä vältetään lyhyen aikavälin kiistoja. Samalla sanotaan kuitenkin hyvästit perussääntöjen rehdille soveltamiselle EU:ssa ja tervetuloa vähitellen saapuvalle budjettiunionille ja liittovaltiolle.

Euroalue on elpymisväline-ehdotuksen myötä toistamassa kaava, joka on havaittu käytännössä kaikissa menneissä yhteisvaluutta-alueissa. Ne voivat edetä vain poliittiseen tulonsiirtounioniin (liittovaltioon), exit-mekanismin luomiseen tai hajoamiseen. EU:n rahasto aukaisisi tien tulonsiirtounioniin ja liittovaltiokehitykseen.

EU:n elpymisväline:
– Muuttaisi EU:n toimintaa perustavanlaatuisella tavalla unionista, johon Suomi liittyi vuonna 1994.
– Muutos olisi pitkäaikainen (vähintään noin 40 vuotta).
– Valuuttaliittojen historian valossa kyseessä olisi pysyvä muutos.
– Elpymisrahaston ratifiointi johtaisi artiklan 125 täydelliseen uudelleentulkintaan; käytännössä poispyyhkimiseen.

Näiden syiden vuoksi EU:n ehdottamasta elpymisrahastosta on järjestettävä neuvoa-antava kansanäänestys. Käyn nyt nämä kohdat läpi yksitellen.

Periaatteessa voisi käydä niin, että elpymisväline ei saisi eduskunnan hyväksyntää, mikäli asia päätettäisiin määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätös puolestaan on perusteltu, koska päätös muuttaa olennaisella tavalla Suomen ja EU:n suhteita. Jos väline hyväksytään, kyseessä on eri EU kuin johon kansanäänestyksessä liityimme.

Mitä Suomelle sitten kävisi? On selvää, että Suomea toki painostettaisiin ja hämmästeltäisiin mutta toisaalta on tavattoman helppo perustella, miksei tämä eduskunnalle käynyt. Paketin sopimisen jälkeen puheet kertaluontoisuudesta on EU:n eri foorumeilla vesitetty niin perusteellisesti, että syyttäkööt vain itseään. Kukaan rehellinen poliitikko ei voi enää pitää sitä kertaluonteisena. Loogisesti siitä seuraa, että meidän on juuri nyt otettava kantaa mekanismin pysyvyyteen, eikä se enää onnistu rinnakkaisten kirjanpitojen kaltaisilla tempuilla. Siitä pitäisi päättää yhdessä ja selkeästi.

Tiivistän tässä lausunnon, jonka annoin eduskunnan talousvaliokunnalle 16.2.2021. Minulta oli pyydetty lausuntoa EU:n elpymisvälineeseen tai -rahastoon. Keskityin lausunnossani julkisessa keskustelussa puuttuvaan kriittiseen elementtiin: valuuttaunioneiden kohtaloon.

Valuuttaunioneita on käytännössä kahdenlaisia. Ne voivat olla liittovaltion valuuttoja, kuten Yhdysvaltojen dollarialue, tai ne voivat olla yhteisvaluuttoja, kuten euro tai keski- ja läntisen Afrikan CFA-frangialue. Riippumatta, miten valuuttaliitot on perustettu, ne päätyvät aina samoihin lopputulemiin.

Yhteisvaluutta-alueet joko muuttuvat tulonsiirtoja jakaviksi liittovaltioiksi tai sitten ne hajoavat (kokonaan tai exit-mekanismin luomisen kautta osittain). Maailmanhistoria ei käytännössä tunne tähän yhtä ainutta poikkeusta.