Perjantaina koettiin yllätys, kun Saksan perustuslakituomioistuin kielsi presidentti Frank-Walter Steinmeieria allekirjoittamasta liittopäivien enemmistön hyväksymää elvytysrahastoa koskevaa ratifioimislakia. Kiellon taustalla oli euroskeptisen puolueen jäsenen tekemä valitus, jonka mukaan rahasto rikkoo EU.n perussopimusta.

Yleisesti oletetaan, että valitus on pian käsitelty, ja ratifiointi voidaan saattaa loppuun. Mutta mitä vaikutusta sillä voi olla? Viikonlopun aikana olen lueskellut eri analyyseja tilanteesta. Vaikuttaa siltä, ettei kyseessä ole ihan harmiton läpihuutojuttu ainakaan niille, jotka haaveilivat yhteisvelkaan perustuvasta rahastosta pysyvää mekanismia.

Laura Stjernvallin askel oli ripeä. Oli alkamassa kokous Finanssivalvonnassa, jonka johtokuntaan hänet oli alkuvuodesta valittu. Kevät oli parhaimmillaan ja matalien korkokenkien kopina täytti kevätaamuisen Kruununhaan säteilevät kadut. Laura pysähtyi Säätytalon kulmalle katselemaan leikkikentällä leikkiviä lapsia.

Viime vuodet olivat olleet suomalaisille, ja koko maailmalle, rankkoja mutta uuden alun siemen oli jo taimella. Suomen talouden ennustettiin kasvavan 2025 yli kuusi prosenttia, mikä tuli edellisvuoden yli viiden prosentin kasvun päälle. Kasvu oli erittäin tervetullut Suomen talouden romahdettua globaalin talouskriisin ajamana yli 20 prosenttia vuosina 2021 – 2023. Lauran mieleen muistui kevään 2021 optimismi.

Eduskunnalla on aito valinnanvara hylätä tai hyväksyä nk. elpymispaketin ja EU:n pitkän aikavälin budjetin kytkentää. Kytkennällä kierretään useita perussopimuksen artikloja ja luodaan käytännössä budjettiunionin alku. Toisin kuin usein annetaan ymmärtää, hylkäämisen kielteiset seuraamukset ovat asian tärkeydestä huolimatta todennäköisesti rajalliset.

Hylkääminen voisi itse asiassa olla sekä Suomelle että EU:lle eduksi vähänkin pidemmällä aikavälillä. Unioni säilyisi ennakoitavana, luotettavana ja legitiimina perussopimuksen kunnioittamisen myötä. Hyväksynnällä taas kyllä vältetään lyhyen aikavälin kiistoja. Samalla sanotaan kuitenkin hyvästit perussääntöjen rehdille soveltamiselle EU:ssa ja tervetuloa vähitellen saapuvalle budjettiunionille ja liittovaltiolle.

Euroalue on elpymisväline-ehdotuksen myötä toistamassa kaava, joka on havaittu käytännössä kaikissa menneissä yhteisvaluutta-alueissa. Ne voivat edetä vain poliittiseen tulonsiirtounioniin (liittovaltioon), exit-mekanismin luomiseen tai hajoamiseen. EU:n rahasto aukaisisi tien tulonsiirtounioniin ja liittovaltiokehitykseen.

EU:n elpymisväline:
– Muuttaisi EU:n toimintaa perustavanlaatuisella tavalla unionista, johon Suomi liittyi vuonna 1994.
– Muutos olisi pitkäaikainen (vähintään noin 40 vuotta).
– Valuuttaliittojen historian valossa kyseessä olisi pysyvä muutos.
– Elpymisrahaston ratifiointi johtaisi artiklan 125 täydelliseen uudelleentulkintaan; käytännössä poispyyhkimiseen.

Näiden syiden vuoksi EU:n ehdottamasta elpymisrahastosta on järjestettävä neuvoa-antava kansanäänestys. Käyn nyt nämä kohdat läpi yksitellen.

Periaatteessa voisi käydä niin, että elpymisväline ei saisi eduskunnan hyväksyntää, mikäli asia päätettäisiin määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätös puolestaan on perusteltu, koska päätös muuttaa olennaisella tavalla Suomen ja EU:n suhteita. Jos väline hyväksytään, kyseessä on eri EU kuin johon kansanäänestyksessä liityimme.

Mitä Suomelle sitten kävisi? On selvää, että Suomea toki painostettaisiin ja hämmästeltäisiin mutta toisaalta on tavattoman helppo perustella, miksei tämä eduskunnalle käynyt. Paketin sopimisen jälkeen puheet kertaluontoisuudesta on EU:n eri foorumeilla vesitetty niin perusteellisesti, että syyttäkööt vain itseään. Kukaan rehellinen poliitikko ei voi enää pitää sitä kertaluonteisena. Loogisesti siitä seuraa, että meidän on juuri nyt otettava kantaa mekanismin pysyvyyteen, eikä se enää onnistu rinnakkaisten kirjanpitojen kaltaisilla tempuilla. Siitä pitäisi päättää yhdessä ja selkeästi.

Tiivistän tässä lausunnon, jonka annoin eduskunnan talousvaliokunnalle 16.2.2021. Minulta oli pyydetty lausuntoa EU:n elpymisvälineeseen tai -rahastoon. Keskityin lausunnossani julkisessa keskustelussa puuttuvaan kriittiseen elementtiin: valuuttaunioneiden kohtaloon.

Valuuttaunioneita on käytännössä kahdenlaisia. Ne voivat olla liittovaltion valuuttoja, kuten Yhdysvaltojen dollarialue, tai ne voivat olla yhteisvaluuttoja, kuten euro tai keski- ja läntisen Afrikan CFA-frangialue. Riippumatta, miten valuuttaliitot on perustettu, ne päätyvät aina samoihin lopputulemiin.

Yhteisvaluutta-alueet joko muuttuvat tulonsiirtoja jakaviksi liittovaltioiksi tai sitten ne hajoavat (kokonaan tai exit-mekanismin luomisen kautta osittain). Maailmanhistoria ei käytännössä tunne tähän yhtä ainutta poikkeusta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on määrä käsitellä huomenna 19.2. 2021 elpymisvälinettä. Kiinnostavin kysymys lienee PeVin kannanotto siihen, millä enemmistöllä päätös EU:n omien varojen järjestelmästä eduskunnassa tehdään. Viime viikon lähetekeskustelussa mm. kristillisdemokraatit vaativat, että esitys tulisi päättää eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä, perustellen että se uhkaa kaventaa eduskunnan budjettivaltaa.

Voi sen sanoa toisinkin: perustuslakivaliokunnan asiantuntijaprofessori Päivi Leino-Sandberg kuvasi muutosta merkittäväksi integraatioloikaksi, joka tarkoittaa unionin luonteen merkittävää muuttumista. Ottamatta kantaa siihen oliko muutos hyvä vai paha, hän totesi että ”tuloksena EU:sta syntyy fiskaaliunioni, jolla on käytössään fiskaalinen tasausmekanismi.”

Suosittelen tutustumaan Perustuslakivaliokunnan viime kesän lausuntoon elpymisvälineestä.

Sisämarkkinat eivät tietenkään millään muotoa edellytä EU:n elvytyspakettia eivätkä pysyviä tulonsiirtoja. Ne kyllä toimivat ilman sitäkin. Tarve elvytyspaketille ei nouse sisämarkkinoista vaan tavoitteissaan epäonnistuneesta rahaliitosta. Taustoitin aihetta blogissani täällä. Vastoin optimistisia odotuksia rahaliitto ei lähentänytkään jäsenmaiden talouksia toisiinsa vaan kasvatti niiden eroja entisestään. Vain harva poliitikko osasi ennustaa sen; näitä harvoja oli Margaret Thatcher, joka kirjoitti 1993 ilmestyneissä muistelmissaan rahaliitosta s.763: ”Yhtenäisvaluutta tuhoaa heikommat taloudet mutta ne toivovat saavansa riittävästi tukiaisia, jotta heidän myöntyväisyytensä olisi kannattavaa.”

Keskustelu rahaston elvyttävyydestä meillä voitaneen lopettaa tähän. Rahasto ei siinä auta. Rahaliittoa se voi kyllä pitää hetkellisesti koossa, mutta rahaliitossa on piirteitä, jotka syventävät ahdinkoa ja vaativat lisää tulonsiirtoja.

Ei ole kuin kaksi vuotta siitä, kun kaikki puolueet laidasta laitaan ilmoittivat, ettei yhteisvastuullinen velka niille käy. Se on ollut EU-politiikkamme perusta ja lähtökohta: jokainen vastaa taloudestaan. Nyt hallitus suorastaan paheksuu niitä, jotka kehtaavat muistuttaa tästä. He syyttävät kriitikkoja persuilusta ja populismista. Samaan aikaan he esiintyvät kuin klassiset populistit ja esittävät, ettei mitään vaihtoehtoja neuvotellulle elvytyspaketille ole. Muuten Euroopan yhtenäisyys on vaarassa ja talous romahtaa.

Jopa Suomen maatalous on vaarassa, jos Keskustaa pitäisi uskoa. Kurvinen antoi varoituksen maaseudun pirtteihin: ”Jos elvytyspaketti kaatuu, kaatuvat myös maataloustuet. Kyse on siitä, kuinka paljon Suomi saa tukea aluekehitykseen ja uuteen yrittäjyyteen, kuinka paljon maakuntiin ja maaseudulle tukea.”