Eija-Riitta Korhola

Esteitä elpymisvälineen tiellä

Saksalainen perustuslakijuristi Benedikt Riedl on julkaissut kiinnostavan analyysin Perustuslaki (Verfassung)-blogissaan: Hän arvioi, ettei tuomioistuin tule hyväksymään kaikkia valittajien argumentteja, mutta saattaa yhtyä joihinkin niistä. Tässä tapauksessa se olisi sopusoinnussa tuomioistuimen aikaisempien päätösten kanssa.

Kanteen tehnyt Lucke ei ole kuka tahansa populistipoliitikko. Hän on entinen meppi ja makrotaloustieteen professori Hampurin yliopistosta. Yksi seikka, josta Lucke kumppaneineen valitti, koski EU:n perussopimuksen artiklaa 122. Matti Vanhanen ja Tytti Tuppurainen ovat meillä Suomessa useaan otteeseen vedonneet, että juuri tämä artikla antaisi oikeuden rikkoa artiklan 125 no bailout -sääntöä.

Mitä Saksan perustuslakituomioistuimen päätös merkitsee elvytysrahastolle?

Perjantaina koettiin yllätys, kun Saksan perustuslakituomioistuin kielsi presidentti Frank-Walter Steinmeieria allekirjoittamasta liittopäivien enemmistön hyväksymää elvytysrahastoa koskevaa ratifioimislakia. Kiellon taustalla oli euroskeptisen puolueen jäsenen tekemä valitus, jonka mukaan rahasto rikkoo EU.n perussopimusta.

Yleisesti oletetaan, että valitus on pian käsitelty, ja ratifiointi voidaan saattaa loppuun. Mutta mitä vaikutusta sillä voi olla? Viikonlopun aikana olen lueskellut eri analyyseja tilanteesta. Vaikuttaa siltä, ettei kyseessä ole ihan harmiton läpihuutojuttu ainakaan niille, jotka haaveilivat yhteisvelkaan perustuvasta rahastosta pysyvää mekanismia.

Kun ongelmia kumuloidaan

Periaatteessa voisi käydä niin, että elpymisväline ei saisi eduskunnan hyväksyntää, mikäli asia päätettäisiin määräenemmistöllä. Määräenemmistöpäätös puolestaan on perusteltu, koska päätös muuttaa olennaisella tavalla Suomen ja EU:n suhteita. Jos väline hyväksytään, kyseessä on eri EU kuin johon kansanäänestyksessä liityimme.

Mitä Suomelle sitten kävisi? On selvää, että Suomea toki painostettaisiin ja hämmästeltäisiin mutta toisaalta on tavattoman helppo perustella, miksei tämä eduskunnalle käynyt. Paketin sopimisen jälkeen puheet kertaluontoisuudesta on EU:n eri foorumeilla vesitetty niin perusteellisesti, että syyttäkööt vain itseään. Kukaan rehellinen poliitikko ei voi enää pitää sitä kertaluonteisena. Loogisesti siitä seuraa, että meidän on juuri nyt otettava kantaa mekanismin pysyvyyteen, eikä se enää onnistu rinnakkaisten kirjanpitojen kaltaisilla tempuilla. Siitä pitäisi päättää yhdessä ja selkeästi.

Elpymisrahastoakin suurempi periaatteellinen kysymys

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan on määrä käsitellä huomenna 19.2. 2021 elpymisvälinettä. Kiinnostavin kysymys lienee PeVin kannanotto siihen, millä enemmistöllä päätös EU:n omien varojen järjestelmästä eduskunnassa tehdään. Viime viikon lähetekeskustelussa mm. kristillisdemokraatit vaativat, että esitys tulisi päättää eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä, perustellen että se uhkaa kaventaa eduskunnan budjettivaltaa.

Voi sen sanoa toisinkin: perustuslakivaliokunnan asiantuntijaprofessori Päivi Leino-Sandberg kuvasi muutosta merkittäväksi integraatioloikaksi, joka tarkoittaa unionin luonteen merkittävää muuttumista. Ottamatta kantaa siihen oliko muutos hyvä vai paha, hän totesi että ”tuloksena EU:sta syntyy fiskaaliunioni, jolla on käytössään fiskaalinen tasausmekanismi.”

Suosittelen tutustumaan Perustuslakivaliokunnan viime kesän lausuntoon elpymisvälineestä.

Voiko Suomi kaataa paketin yksin?

Sisämarkkinat eivät tietenkään millään muotoa edellytä EU:n elvytyspakettia eivätkä pysyviä tulonsiirtoja. Ne kyllä toimivat ilman sitäkin. Tarve elvytyspaketille ei nouse sisämarkkinoista vaan tavoitteissaan epäonnistuneesta rahaliitosta. Taustoitin aihetta blogissani täällä. Vastoin optimistisia odotuksia rahaliitto ei lähentänytkään jäsenmaiden talouksia toisiinsa vaan kasvatti niiden eroja entisestään. Vain harva poliitikko osasi ennustaa sen; näitä harvoja oli Margaret Thatcher, joka kirjoitti 1993 ilmestyneissä muistelmissaan rahaliitosta s.763: ”Yhtenäisvaluutta tuhoaa heikommat taloudet mutta ne toivovat saavansa riittävästi tukiaisia, jotta heidän myöntyväisyytensä olisi kannattavaa.”

Keskustelu rahaston elvyttävyydestä meillä voitaneen lopettaa tähän. Rahasto ei siinä auta. Rahaliittoa se voi kyllä pitää hetkellisesti koossa, mutta rahaliitossa on piirteitä, jotka syventävät ahdinkoa ja vaativat lisää tulonsiirtoja.

Populistit istuvat hallituksessa

Ei ole kuin kaksi vuotta siitä, kun kaikki puolueet laidasta laitaan ilmoittivat, ettei yhteisvastuullinen velka niille käy. Se on ollut EU-politiikkamme perusta ja lähtökohta: jokainen vastaa taloudestaan. Nyt hallitus suorastaan paheksuu niitä, jotka kehtaavat muistuttaa tästä. He syyttävät kriitikkoja persuilusta ja populismista. Samaan aikaan he esiintyvät kuin klassiset populistit ja esittävät, ettei mitään vaihtoehtoja neuvotellulle elvytyspaketille ole. Muuten Euroopan yhtenäisyys on vaarassa ja talous romahtaa.

Jopa Suomen maatalous on vaarassa, jos Keskustaa pitäisi uskoa. Kurvinen antoi varoituksen maaseudun pirtteihin: ”Jos elvytyspaketti kaatuu, kaatuvat myös maataloustuet. Kyse on siitä, kuinka paljon Suomi saa tukea aluekehitykseen ja uuteen yrittäjyyteen, kuinka paljon maakuntiin ja maaseudulle tukea.”

Valmistaudu EU-tason yhtiöveroon

Hallituksen esitys EU:n omien varojen päätöksen hyväksymiseksi tulee lähetekeskusteluun eduskunnan täysistuntoon tämän viikon keskiviikkona. Päätökseen sisältyy komissiolle annettava valtuutus ottaa lainaa 750 miljardin euron elpymisvälineen rahoittamiseksi.

Tulee olemaan kiinnostavaa, esitteleekö valtiovarainministeri Vanhanen vain osan paketista vai myös sen, mitä suunnitelmia komissiolla on jatkossa EU:n omien varojen lähteiksi. Nythän ei ole kyse vain muoviverosta vaan uusista EU-veroista, finanssitransaktiovero ja yritysten yhteisövero mukaan lukien. Komissio on tehnyt tiekartan veropohjan laajentamiseksi. Jos nämä hyväksytään, on syytä tehdä se tietoisesti.

Elpymisrahasto – tästä syystä en suostu populistiksi

Poliitikot tuntuvat muistavan aika huonosti niitä kertoja, jolloin he ovat erehtyneet. Muistan elävästi ainakin yhden sellaisen hetken. Seurasimme Ruotsin Emu-äänestystä Tukholmassa syyskuun 14. päivänä vuonna 2003 ruotsalaisten kollegojemme kutsusta. Tulos oli tietenkin EPP-perheelle pettymys: 58 % vastusti maan liittymistä EU:n talous- ja rahaliittoon ja yhteisvaluutta euroon. Pidimme ruotsalaisia suorastaan hölmöinä. Totesin siihen, että juhlitaan sitten demokratiaa – eikö ole hienoa, että EU:ssa saa äänestää myös omaa etuaan vastaan.

Kuinka väärässä olinkaan. Ruotsi sai jatkaa vientiteollisuutensa kilpailukyvyn pelastelua kruunujansa devalvoimalla ja säästyi monelta muultakin harmilta – mutta se alkoi paljastua vasta viisi vuotta myöhemmin, kun globaali talouskriisi toi esiin rahaliiton ongelmia.

He tekevät sen ihan itse

Suomen hallitus otti kiltin oppilaan roolin ja mukautui täysin komission suunnitelmiin. Kotimaassa hallitus oli sitäkin röyhkeämpi. Perustuslakivaliokunnan kannan yli se käveli niin täysin, että se sai saman professorin toteamaan: ”En odottanut näkeväni Suomessa hallitusta, joka julkisesti kiistää perustuslakivaliokunnan kannan merkityksen”. Lisäksi hallitus piti huolen, ettei keskustelua asiasta käytännössä käydä, ja tyrmäsi eduskuntakeskustelun mahdollisuuden huippukokouksen jälkeen.

Ei ihme, että joissakin piireissä huolestuttiin: lyhyessä ajassa saatiin tarvittava määrä nimiä kansalaisaloitteeseen, joka vaati kansanäänestystä elpymisvälineestä. Itse en kuulu kansanäänestyksen ihailijoihin näin vaikeassa kysymyksessä, mutta näin sen ikään kuin hätähuutona. Se olisi pitänyt merkitä ainakin vakavaa keskustelua poliittisella tasolla. Mutta vaikutti, että eduskuntakeskusteluun joulukuussa liittyi jopa pilkallisia sävyjä.

Kun sivistysporvari joutuu raiteiltaan

Olen joutunut viime aikoina kirjoittamaan sellaisia blogipostauksia, että oikein harmittaa. Minähän olen sivistysporvari, ja paljon mieluummin olisin maltillinen ja asettuisin eri suuntaan oireilevien osapuolten keskelle. Mieltymys on tuttu jo opiskeluvuosiltani, kun nautiskelin teoreettisen filosofian luennoista. Mikä onkaan miellyttävämpää kuin löytää kaksi äärimmäisyysajattelijaa ja asettua itse keskelle, välittävälle kannalle. Näin saimme paketoitua monta aatesuuntaa ja ilmiötä.

Ja kokoomuslainenhan on periaatteessa maltillinen nimeään myöten – sisarpuolueemme nimessä tämä on lupaus, ja sama lupaus liitetään meihin: moderaterna, moderates.