Voiko Suomi kaataa paketin yksin?

Valtiotieteen tohtori Juha Tervala on omistanut koko taloustieteilijän uransa elvytyspolitiikan tutkimiseen, ja häntä pidetään Suomen parhaana asiantuntijana aiheesta. Hän herätti suurta huomiota tammikuun lopussa valtiovarainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa, jonka mukaan elvytyspaketista ei ole Suomen taloudelle hyötyä. Onnistuessaankin se voi heikentää Suomen taloutta, eikä sitä sellaisenaan voi kutsua Suomen eduksi.  Siihen asti hallituksen riveissä oli maalailtu kuvia, joiden mukaan hyödymme itsekin paketista, josta maksamme 6,6 miljardia ja saamme mahdollisesti 2,7 miljardia.

Tervala totesi tuolloin, että elvytyspaketti tulisikin nähdä hintana EU-jäsenyyden hyvistä puolista. Eikä ole mitään syytä kiistää, etteikö EU-jäsenyydellä olisi hyviä puolia, ja nimenomaan taloudellisia. Sisämarkkinoille pääsy on sellainen, ja sitä voidaan pitää EU:n suurena saavutuksena. (Toki tämä etu on myös Norjalla, joka jäi EU-jäsenyyden ulkopuolelle, mutta ETA-maana pääsee sisämarkkinoillemme.)

Tänään Tervala jatkoi keskustelua Helsingin Sanomien vieraskynässä. Hän toisti ajatuksen Suomen ja pohjoismaiden mitättömästä hyödystä, ja totesi suoraan, että kyse on heikkojen jäsenmaiden tukemisesta. Hän piti perusteettomana ajatusta, että tällaiset tulonsiirrot olisivat järkevä tapa elvyttää Suomen taloutta. Paketin perusteeksi Tervala ottikin sisämarkkinahyödyn. Niitä sisämarkkinahyötyjä varmaan ajattelivat ne ekonomistitkin, jotka MTV:n uutisen mukaan kannattivat elpymispakettia. Varmasti myös turvallisuuspoliittiset näkökohdat painavat merkittävästi, olihan turvallisuuspolitiikka EU-jäsenyytemme painava syy.

 

Tässä logiikka horjuu.

Sisämarkkinat eivät tietenkään millään muotoa edellytä EU:n elvytyspakettia eivätkä pysyviä tulonsiirtoja. Ne kyllä toimivat ilman sitäkin. Tarve elvytyspaketille ei nouse sisämarkkinoista vaan tavoitteissaan epäonnistuneesta rahaliitosta. Taustoitin aihetta blogissani täällä. Vastoin optimistisia odotuksia rahaliitto ei lähentänytkään jäsenmaiden talouksia toisiinsa vaan kasvatti niiden eroja entisestään. Vain harva poliitikko osasi ennustaa sen; näitä harvoja oli Margaret Thatcher, joka kirjoitti 1993 ilmestyneissä muistelmissaan rahaliitosta s.763: ”Yhtenäisvaluutta tuhoaa heikommat taloudet mutta ne toivovat saavansa riittävästi tukiaisia, jotta heidän myöntyväisyytensä olisi kannattavaa.”

Keskustelu rahaston elvyttävyydestä meillä voitaneen lopettaa tähän. Rahasto ei siinä auta. Rahaliittoa se voi kyllä pitää hetkellisesti koossa, mutta rahaliitossa on piirteitä, jotka syventävät ahdinkoa ja vaativat lisää tulonsiirtoja.

Kun nyt tiedämme, että esimerkiksi Euroopan keskuspankki ja useat johtavat poliitikot haluavat pelastaa rahaliiton tekemällä tulonsiirrosta pysyvän mekanismin, ainoa oikea paikka päättää asiasta on juuri nyt. Myöhemmin se on liian myöhäistä. On tunnustettava rehellisesti, että rahaliitto on epäonnistunut hanke eikä toiminut tavalla, johon pyrittiin. Jos emme halua pysyvään tulonsiirtounioniin, olisi viisasta alkaa hallitusti etsimään rakenteita, joilla rahaliiton ongelmia voidaan purkaa sitomatta jäsenmaita syvempään yhteisvelkaan.

 

Voiko yksi maa tehdä sen?

Moni on esittänyt, ettei yksi jäsenmaa voi kaataa hanketta ilman vakavia poliittisia seurauksia. Tässä tapauksessa rohkenen ajatella toisin. Kun perusteet ovat hyvät ja vastaavat yleistä oikeustajua, linjassaan pysyvä voi tehdä palveluksen kaikille.

Mieleeni tulee tapaus takavuosilta. Olen kertonut siitä kirjassani Ilkeitä ongelmia.

Suomi oli koko lailla yksin estäessään Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyden vuonna 2013. Tämä päätös vaati jäsenmaiden yksimielisyyttä, ja se oli lopulta Suomesta kiinni. Itse asiassa sisäministeri Päivi Räsänen oli täysin yksin. Kantansa muuttaneet Saksa ja Ranska vaativat Bulgarialle ja Romanialle jäsenyyttä, ja Räsästä arvosteltiin voimakkaasti poliittisessa ryhmässämme EPP:ssä, minuakin siitä Suomen delegaation puheenjohtajana kovisteltiin Brysselissä. Myös hallituksessa Päivi oli yksin. Eurooppaministeri Stubb oli yrittänyt kääntää hänen päänsä, mutta Räsänen perusteli kantaansa maiden korruptioasteella, joka selkeästi vaaransi rajavalvonnan laadun – EU rikkoisi siis omia sääntöjään. Alex tarjoutui kirjoittamaan Päiville tämän virallisen lausunnon englanniksi kokousta varten. Katsellessaan lausuntoa Päivi totesi, että tässähän sanotaan asia täsmälleen päinvastoin kuin hänen kantansa on. Alex selitti siihen, että kyse on vain EU-slangista. -Hän pitää minua niin tyhmänä tai huolimattomana, etten huomaisi asiaa, tajusi Räsänen ja heitti paperin pois.

Eikä kestänyt kauan kun tilanne Euroopassa muuttui, ja kaikille alkoi käydä selväksi, että päätös oli EU:lle onnekas. Voi vain kuvitella, miten paha tilanne olisi ollut, jos myös Romania ja Bulgaria olisivat vuotaneet ulkorajoiltaan, kun Kreikkakin oli liikaa. Kukaan ei puhunut pitkään aikaan näiden maiden liittämisestä Schengeniin, eivätkä ne ole siinä vieläkään.

Itse vastustan elvytyspaketin kautta tulonsiirtounioniin liittymistä siksi, että haluan EU:n säilyvän taloudellisesti terveenä. Hyviä periaatteita, joiden varaan olemme unionin rakentaneet, ei kannattaisi huuhdella vessanpöntöstä alas.