EU on pelastettava, siltä itseltään

Joka tästä portista käy, saa kaiken toivon heittää. – Dante, Jumalalainen näytelmä

Yksi asia, joka ihmisiltä ja suurimmalta osalta ekonomistejakin tahtoo unohtua EU:n ”elpymisvälineestä” tai ”elpymisrahastosta” puhuttaessa, että se on suurin uhka EU:lle koskaan. Pelastusrahaston keskeinen ongelma on, että se hyvin todennäköisesti tulee kääntämään Euroopan maat toisiaan vastaan, jälleen kerran.

EU:n 750 miljardin euron rahastolla pyritään epätoivoisesti ja epädemokraattisesti rahoittamalla korjaamaan euron aiheuttamat talousongelmat tietyissä jäsenmaissa. Suurella todennäköisyydellä se ei tule olemaan väliaikainen eikä kertaluonteinen, mikä tarkoittaa siirtymistämme tulonsiirtounioniin.

Tulonsiirtounioni tarkoittaa, että toisten jäsenmaiden elintasoa pienennetään, jotta toisen jäsenmaan elintasoa saadaan tulonsiirroilla nostettua. Yhdenkään jäsenmaan kansalaiset eivät kuitenkaan ole äänestäneet tulonsiirtounioniin liittymisestä, mikä luo huomattavan riskin, että elpymisvälineestä alkava kehitys johtaa lopulta EU:n hajoamiseen.

Suomi onkin ratkaisevassa asemassa, jotta saisimme pelastettua EU:n siltä itseltään.

 

Tarina taloudellisesta yhdistyksestä

Kuvittele tilanne, jossa olisitte perustaneet taloudellisen yhdistyksen neljän henkilön kesken. Yhdistystä johtaisi viides henkilö, mutta asioista sovittaisiin kuitenkin yhdessä. Yhdistyksen lähtökohtaisena tavoitteena olisi jokaisen henkilön elintason kohottaminen käymällä vapaammin kauppaa keskenään. Sovittaisiin yhteiset säännöt ja perustettaisiin ulkopuolinen elin niitä valvomaan. Tekisitte myös selväksi, etteivät kyseiset neljän henkilöä, eikä yhdistyksen valvoja, ikinä vastaa toistensa veloista tai budjettimenoista.

Ensimmäiset vuodet olisivat menestyksen ja onnen täyttämiä. Henkilöitten välinen kauppa kasvaisi ja elintaso nousisi. Yksi yhdistyksenne henkilö kuitenkin kasvattaisi suurta velkataakkaa nostaakseen elintasoaan nopeammin. Sitten iskisi talouskriisi. Yhdistyksen kolme henkilöä, jotka elivät hieman vaatimattomammin eivätkä velkaantuneet, pärjäisivät hyvin säästöillään. Neljäs henkilö kuitenkin ajautuisi vakaviin maksuvaikeuksiin.

Tällöin yhdistyksen johtaja tekisi radikaalin ehdotuksen. Yhdistys voisi ottaa velkaa 40 vuoden takaisinmaksuajalla ja antaa sitä pankkikriisistä pahimmin kärsivälle, ylivelkaantuneelle henkilölle. Muut suostuisivat pitkin hampain.

Neljännen henkilön talous ei kuitenkaan parantuisi, koska hänellä olisi liikaa velkaa, ja toimeentulonsa olisi huteraa, koska hän ei olisi ollut osannut hyödyntää yhdistyksen luomia taloudellisia mahdollisuuksia riittävän hyvin. Hän alkaisi vaatia lisää avustuksia, tai muuten hän lähtisi yhdistyksestä ja jättäisi velkansa maksamatta. Muut suostuvat vielä yhden kerran, mutta jonkin ajan kuluttua henkilö tulee jälleen pyytämään lisää rahaa. Silloin yksi muista kolmesta henkilöstä sanoo, että ”nyt riittää! Hän ei maksa”. ”Selvä” sanoo ylivelkaantunut henkilö, ja lähtee yhdistyksestä jättäen samalla kaikki velkansa maksamatta.

Koska yhdistys ei voi toimia tappiollisesti, muiden pitää maksaa suurempi osuus yhdistyksen veloista. Yksi jäljelle jääneistä jäsenistä ei tähän suostuisi, ja yhdistys hajoaisi. Alkaisi taistelu veloista ja saatavista. Menestyneen yhdistyksen jäsenet uhkaisivat toisiaan väkivallalla. Tilanne eskaloituisi.

 

EU on valtioiden liitto (yhdistys)

Jos vaihdat edelliseen tarinaan neljäksi henkilöksi esimerkiksi Saksan, Ranskan, Suomen ja Italian ja yhdistyksen puheenjohtajaksi Euroopan komission, pitäisi tilanteen alkaa vaikuttaa tutulta. Elpymisrahasto on Euroopan komission (yhdistyksen johtajan) ehdottama mekanismi.

Kaikki huomio pitäisi jo kiinnittyä siihen, mihin rahasto johtaa, eli ns. lopputulemaan. Yhdistykset tai valtioliitot toimivat hyvin, kun kyseessä ovat taloudelliset intressit. Kun niissä pitää alkaa maksaa toisten velkoja, ongelmat alkavat. Yhdistyksen tai valtioliittojen jäseniä ei pidä tehdä yhteisvastuullisiksi toistensa veloista. Ne hajottavat yhdistykset, liitot ja unionit. 

EU:n ehdottaman ja hallituksemme lähes kritiikittä hyväksymän ”elpymisvälineen” suuri riski onkin, että se hajottaa koko Euroopan Unionin. Ne, jotka väittävät rahaston varmuudella jäävän kertaluonteiseksi eivät joko ymmärrä taloutta, EU-politiikkaa, rahaliittoja tai mitään näistä.

EU on nyt samassa pisteessä kuin Yhdysvallat 1930 -luvun lamassa, mistä lähtien Yhdysvallat on ollut tulonsiirtounioni. Yhdysvallat kuitenkin poikkeaa EU:sta siinä keskeisessä merkityksessä, että se on edustukselliseen demokratiaan perustuva yhteisen kielen liittovaltio, joka myös perustettiin, kansan tuella, ja siinä tarkoituksessa.

Se EU, johon Suomi ja muut maat liittyivät ei ollut liittovaltio, eikä tulonsiirtounioni, eikä meille kansalaisille kerrottu sen muuttuvan sellaiseksi. Meille luvattiin, ettemme vastaa toistemme veloista tai budjeteista, mikä oli kirjattu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) pykälään 125. Nyt tuota periaatetta ollaan heittämässä romukoppaan. 

 

Elpymisvälineen tulonsiirrot

Olen suurella hämmästyksellä seurannut joidenkin EU-sopimusten ja perustuslain asiantuntijoidemme kikkailua EU -artikloilla. Lähtökohtaisesti heiltä tuntuu täysin puuttuvan taloudellinen ja etenkin taloustieteellinen ymmärrys koskien tulonsiirtoja ja budjetteja. Mitenkään muuten ei voi selittää lausuntoja, joiden mukaan elpymisväline ei rikkoisi EU:n perussopimuksia. Yksinkertaiset esimerkit valaisevat asiaa.

Kuvittele, että yllä mainitulla yhdistyksellä olisi säännöissään rakenteellisen alijäämän kieltävä pykälä (SEUT artikla 310), ja pykälä, joka kieltää yhdistystä tai sen jäseniä ottamaan taloudellisia vastuita toistensa budjeteista (SEUT artikla 125). Kun yhdistys sitten päätyisi ottamaan velkaa 40 vuodeksi auttaakseen yhtä jäsenistään selviämään menoistaan, yhdistykselle syntyisi rakenteellinen alijäämä, koska budjetti on velan takia alijäämäinen noin seuraavat 40 vuotta. Kun yhdistys antaa rahaa yhdelle jäsenistään, osallistuisi yhdistys suoraan tuon jäsenen menojen rahoittamiseen, eli budjettiin. Yhdistys toisin sanoen rikkoisi kaikkia näitä sääntöjään.

Asiaa voidaan edelleen yksinkertaistaa ajattelemalla, että yhdistys antaisi jäsenelleen €1000 kenkien ostoon. Yhdistys myös valvoisi, että jäsen ostaisi rahoilla kenkiä. No, nyt jäsenen kenkätarpeet olisi täytetty seuraaviksi pariksi vuodeksi, mikä tarkoittaisi, että jäsenen kaikki aikaisemmin kenkiin budjetoidut varat olisivat nyt käytettävissä muihin ostoksiin. Yhdistys olisi antanut jäsenelleen tulonsiirron.

Yhdistyksellä on myös sääntö, joka sanoo, että yhdistys voi lyhyt- ja väliaikaisesti auttaa jäsentään taloudellisesti hätätilanteessa (SEUT artikla 122). Tästä ei tosin tarvitse yhdistyksessä kriisin yhteydessä edes keskustella, koska 40 vuotta ei ole ”väli-” saatikka ”lyhytaikainen”.

Ekonomistina minua kovasti hämmentää, miten oikeusasiantuntijoillamme voi olla näin minimaalinen ymmärrys taloudesta ja budjeteista. Ainoa, joka tuntuu olevan kärryillä, on Helsingin yliopiston Eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandberg.

 

Elpymisrahasto = EU:n todennäköinen tuho

Elpymisvälineen ensisijainen tehtävä on, hyvin todennäköisesti, lahjoa Italia pysymään eurossa. Italia on kärsinyt eurojäsenyydestään valtavasti (ks. kuvio), eikä olekaan mikään ihme, että eurovastaisuus on kasvussa. Ratkaisu Italian ja euron ongelmiin ei kuitenkaan ole EU:n muuttaminen kansaa kuulematta tulonsiirtounioniksi, vaan ongelmamaiden eroaminen eurosta. Tämä mahdollistaisi myös niiden talouksien toipumisen.

Kuvio. Bruttokansantuote asukasta kohti 1999 – 2019. Lähde: GnS Economics, Euroopan komissio

Olen aikaisemmin todennut, että euro voisi toimia, jos Italia, Kreikka ja Suomi lähtisivät siitä. Olen edelleen sitä mieltä. Jokaisen maan, joka haluaa lähteä eurosta, tulisi pystyä se tekemään, ja EU:n pitäisi tukea sitä.

Jos EU-maat sen sijaan asetetaan toistensa velkojen takaajiksi ja menojen maksajiksi, EU:n ja euron vastustus tulee ainoastaan kasvamaan, kunnes se saavuttaa pisteen, jossa lisärahoituksesta kieltäydytään. Jos maat ovat hyväksyneet ”elpymisvälineen” on niistä tullut EU-budjetin takaajia. Tällöin lisärahoituksesta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä EU-eroa.

Entä maat, jotka ovat saaneet avustuksia ja joille on lainattu? Jos lisää rahaa ei tule, miksi jäisivät EU:hun? Mikseivät he vain eroaisi, koska he olisivat silti saaneet rahat, mutta erotessaan heidän ei tarvitsisi maksaa niitä takaisin? EU hajoaisi, ja sitten voisimme ihmetellä, miten Euroopan maat tällä kertaa perisivät velkoja toisiltaan.

Ainoa ratkaisu tähän olisi EU:n muuttaminen liittovaltioksi laajoin verotusoikeuksin. Suomelle tämä tarkoittaisi hyvinvointivaltiomme alasajoa, koska verorasitustamme ei käytännössä voi enää nykyisestä kasvattaa, ja sosiaaliturvamenomme ovat korkeimmat Euroopassa.

 

Suomen kohtalo

Suomella ei ole elpymisrahastossa kuin hävittävää. Pienenä avoimena vientitaloutena vapaakauppa on meille elintärkeää. EU:n hajoaminen ja sen vapaakauppa-alueen tuhoutuminen, mihin pelastusrahasto todennäköisesti lopulta johtaisi, iskisikin talouteemme rankasti. On Suomen (ja Euroopan) etu kaataa EU:n ehdottama elpymisväline.

Suomi seurasi vuosikymmeniä, yhden maailman suurimman suurvallan naapurina, politiikassaan hyvin käytännönläheistä linjaa. Se myös kuvaa kansanluonnettamme. Eurooppa tarvitsee nyt suomalaista rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä.

Kaikki alkaa EU:n ehdottaman elpymisrahaston haitallisuuden myöntämisestä, ja sen kaatamisesta Suomessa. Nyt istuvilta kansanedustajilta vaaditaan enemmän siviilirohkeutta kuin aikoihin. 

Toivottavasti he muistavat, että: Tosiasioitten tunnustaminen on kaiken viisauden alku.

Tuomas Malinen